Wednesday, March 28, 2007

International week

Täällä UMACissa (University Of Macau) on ollut tapana järjestää "international week", jossa kiinalaiset pääsee ihmettelemään muiden maiden ruokia ja juomia, tapoja ja kulttuuria ja jossa promotaan omaa maata ja koulua kiinalaisille vaihto-oppilasprospekteille. Viikko alkoi country presentationeilla, eli jokainen maa valmisteli noin 5 minuutin "näytelmän" jostakin maahansa liittyvästä teemasta. Me esitettiin perinteisiä suomalaisia urheilulajeja, eli lätkää Antsa Mertarannan selostuksen kera, mäkihyppyä, eukonkantoa jne. Varsin huikea performanssi kaiken kaikkiaan.

Kuvassa Suomen edustajistoa :)


Seuraavaksi esiteltiin maiden ruokakulttuuria. Tällä kertaahan Suomesta oli todella kova kokoonpano liikenteessä, kaikki lähes sm-tason kokkeja, joten päätettiin valmistaa niinkin eksoottista ja vaikeatekoista ruokalajia, kun pyttipannua :). Ensin meillä oli tietysti paikallisesta "realista" tehtyjä lohileipiä ja jälkkäriksi lettuja mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Ruoka huuhdeltiin alas finlandiaan tehdyllä pakastekylmällä fisulla. Suomen sijoitus ruokakilpailussa oli tällä kertaa 4. sija 24:llä äänellä (voittaja tais saada 36 ääntä). Suoritus oli varsin hyvä, kun kilpailussa oli mukana 15 maata ympäri maailmaa. Kuvassa meidän juliste ruokatarjonnasta ja "pojat" valmistumassa.



Kaikilla mailla oli tietysti omia juomiaan tarjolla ja kun päivä aloitettiin kello 11 niin meininki rupes olemaan aikamoista jo tossa kahden aikoihin, kun sekä vieraat että maiden edustajat olivat maistelleet juomia kolmisen tuntia :) Viikko jatkuu huomenna ja ylihuomenna "Country information" -pisteillä, jossa meidän olis tarkoitus hehkuttaa Suomea ja näyttää kaikkia kivoja kuvia lumesta ja poroista ja sensellaisesta. Täytyy ottaa skobet mukaan tiskille ja soittaa ahkerasti Giant Robotin Helsinki rock cityä. Biisihän alkaa varsin informatiivisesti: "Where is Helsinki? Helsinki is in... Finland".

Alla olevissa kuvissa varsin kansainvälistä meininkiä :)


Thursday, March 22, 2007

Asioita, joita kaipaan Suomesta...

Näinhän se on, että ulkomailla ollessa sitä huomaa miten paljon sitä arvostaa kaikkia juttuja Suomessa ja kuinka tärkeitä pienetkin itsestäänselvyydet oikeastaan on. Laaditaanpa pieni lista, mitä täältä puuttuu (lista ei oo tärkeysjärjestyksessä):

1. Maito

Oijoi kun sitä sais lasillisen kylmää Valion maitoa ruoan kanssa. Mä nyt oon muutenkin maitomiehiä, eli kyseistä nestettä kuluu noin litra päivässä suomessa, joten ero maidosta on varsin kirpaiseva. Täältähän ei tuoretta maitoa saa kirveelläkään, me juodaan kahvin kanssa tollasta säilöntäainelitkua, jonka parasta ennen-päivämäärä on joku 9 kk valmistuspäivän jälkeen:


2. Kunnon leipä/ruisleipä

Paahdettu reissumies, päällä oltermannia, saunapalvikinkkua ja suolakurkkua. Aah.. Dream on. Ainoa leipä mitä täältä löytää on tollasta vaaleeta sandwitchpullaa. Jotain realin tapaista Atte löys joku päivä, mutta sekin oli aika pahaa. Antaisin vasemman käteni jos saisin täällä kunnon leipää kunnon leivänpäällisillä. Kuvassa perus aamupalaleipää, eli aamupalapullaa. Ja kaikkihan tietää, ettei pullaa oo hyvä syödä aamupalaks.


3. Irtokarkit

Aijai kun pääsis CandyKingin pussia täyttelemään. Vähän pääkalloja, lakutoukkia, panttereita, noitapillejä, pehmeitä karkkeja, jne.. :) M&M on ainoa karkintapainen mitä täältä löytyy.. suklaata tietysti myös.

4. Kepsu

Kyllä herahtaa vesi kielelle, kun lukee esim. meikäläisen "kotikepsun", Citykebabin mainioita kotisivuja (huomatkaa kirjoitusvirheiden määrä sivuilla :). Voisin maksaa baarin jälkeisestä mehukkaasta fetarullasta maltaita. Täällähän on yks ainoa kiinalainen ravintola auki läpi yön (edes mäkit ei oo auki) ja sieltähän saa kanaa nahkoineen ja luineen päivineen. No, siihenkin on täytynyt turvautua pari kertaa.

5. Peruna

Riisi ja nuudelit rupee tulemaan pikkuhiljaa korvista ulos. Kaipaan perunamuusia, paistettuja perunoita, lohkoperunoita, keitettyjä perunoita, uusia perunoita, oikeastaan perunaa ihan missä vaan muodossa!

6. Juomakelpoinen hanavesi

Ei sitä tajuakaan kuinka helppoa on, kun voit juoda hanavettä ja käyttää sitä sellaisenaan mihin vaan. No meillä on pullat varsin hyvin uunissa, kun ostettiin tollanen vesiautomaatti, joka on kyllä ihan mahtava :D Masiinasta tulee kylmää ja kuumaa vettä, joten siitä saa näppärästi tehtyä instanuudeleita ja instakahvia. Uus parinkymmenen litran putelikaan ei maksa kun 1,8 €, joten ei se liian kallista oo.


7. Puhdas ilma

Ilmanlaatu Macaossa ei oo mikään erityisen huono noin yleensä, mutta kyllä täällä ollessaan huomaa, että mainlandin (mainland China aka PRC = people's republic of China) tehtaat yskii tavaraa maailmaan melkoisella tahdilla. Tuulen käydessä oikeesta (eli väärästä) suunnasta, mainlandin saasteet ajautuu tänne ja smogikin on välillä melkoista. Alussa mulla oli pieniä ongelmia tän ilman kanssa, mutta kaipa sitä on siihen jo tottunut. Mieluummin kyllä hengittelisin Suomen ilmaa :P

8. Käytöstavat

Kiinalaisten käytöstavat on käsittömättömän huonot. Jonossa kiilaaminen, ravintoloissa syljeskely, tupakoiminen kielletyillä alueilla, väkijoukossa töniminen, virkailijoiden ja asiakaspalvelijoiden tympeys ja huono palvelu tulee mieleen näin muutamia listatakseni. Täytyy pureutua aiheeseen jossain vaiheessa perusteellisemmin. Mutta kyllä suomalaiset käyttäytyy silti aika helvetin hyvin verrattuna jengiin täällä.

9. Lonkero, siideri ja viinit

Bisseä, miksereitä tai vodkaa, niitä täällä täytyy juoda jos jotain haluaa juoda. On kyl käsittämätöntä, ettei niinkin hieno tavara kun siideri tai lonkero oo löytäny tietään mainstream-kuluttajien jääkaappeihin skandinavian tai euroopan ulkopuolelle. Myöskään hyviä viinejä täältä ei löydä millään sopuhintaan. Suomessa 6 egeä maksava vinetto maksaa vähintään tuplat täällä. Kunnon punaviiniä olis kiva saada välillä, mutta hinnat on niin kovat ettei kyllä kehtoo.

10. Sauna

Sauna päälle ja karhut jääkaappiin. Kyllä kunnon löylyt tekis niin hyvää, varsinkin kun tässä on Kiinan talvea eletty kämpässä, missä ei oo minkäänlaista lämmitystä. Lattiat on kylmät ja kämppä muutenkin varsin kolea. Kylmä ja nihkeen kostee sää oikein vaatimalla vaatii saunaa.

Huolimatta siitä, että tässä tuli aika monta pointtia, mitä tosiaan kaipaan Suomesta, on kyllä myös aika monta juttua mitä en kaipaa ja monta asiaa mistä tosiaan tykkään täällä. Ja huolimatta tän paikan huonoista puolista, mä oon oikeesti viihtynyt täällä pirun hyvin. Kun tulee aika palata taas Suomeen on fiilikset varmaan vähän kakspiippuset: toisaalta on tosi kiva tulla takas mutta toisaalta sitä tulee varmaan kaipaamaan kaikkia hyviä juttuja täältä. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että oon kotona, enkä matkoilla.

Tuesday, March 20, 2007

Macaosta...

Täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että ennen Turun kauppakorkeakoulun vaihto-ohjelmaa mä olin ehkä joskus kuullut jotain Macaosta, mutten kyllä tiennyt siitä mitään. Oletetan, että suurin osa lukijoista ei ole kyseiseen ohjelmaan tutustunut ja vaikka tietäisittekin jotain Macaosta niin valaistaanpa asiaa nyt vähän lisää :)

Pieni lainaus Wikipedian Macao-osiosta:

"Kiinan kansantasavallan erityishallintoalue Macao, lyhyesti Macao (kiinaksi 澳門 [Aò mén], yksinkertaistetuilla merkeillä 澳门 ; portugaliksi Macau) on Guangdongin provinssin ympäröimä alue etelä-Kiinassa. Macao on Kiinan erityishallintoalue periaatteella "yksi maa, kaksi järjestelmää", samoin kuin Hong Kong, eli autonominen alue, jonka puolustuksesta ja ulkopolitiikasta vastaa Kiinan kansantasavalta."

Pari faktaa:
  • Väkiluku 461 833 asukasta
  • Pinta-ala 25,4 neliökilometriä (Suomen pinta-ala 338 145 neliökilometriä)
  • Väentiheys 18 182 as/neliökilometri (vastaava Suomessa 17,2 as/neliökilometri :D)
  • BKT per asukas 17 600 USD (Suomessa 30 300 USD)
  • Puhelimen suuntanumero +853 (Suomessa +358, joten varsin lähellä ollaan ;)
Macaon sijainti Hong Kongiin nähden näkyy seuraavasta kartasta:

Ja tässä Macao Google Earthista nähtynä, muutama kartan lukemista helpottava juttu lisättynä. Kuten tosta näkee, lentokenttä mistä halpisyhtiöt lentää, ei oo ihan liian kaukana meidän kämpästä :)


Ja tässä vielä yks napsu lähempää, mistä näkyy campusalue paremmin:


Macaon saari meidän kämpän edestä nähtynä:


Ja Macaon keskustaa illalla. Keskustahan on tosi nätin näköistä aluetta, portugalilaista ja kiinalaista arkkitehtuuria sekoitettuna:

Saturday, March 17, 2007

Ta xing Janne, jin tien xing qi liu!

Hello!

Aika breikata muutaman viikon radiosilence täältä Kiinasta! Bloggaaja on ollut pienellä virkavapaalla blogin kirjoittelusta ja keskittynyt muihin asioihin, kuten kiinaksi erinomaisen oikein kirjoitetusta (onneks meidän kiinanmaikka Daniel ei lue tätä) otsikosta huomaa :)

Aika paljon on taas tapahtunut Kiinalaisen uuden vuoden jälkeen: ollaan tutustuttu paremmin Macaoon, käyty koulua, käyty urheilemassa ja bileitäkin on ollut kymmeniä, ellei satoja. Keskieurooppalaisethan on käsittämättömän kovia juhlimaan, ei sitä meinaa soumipoika pysyä kärryillä. Jos puhutaan, että suomalaiset on kovia juomaan, niin voin kyllä vakuuttaa että me ollaan suomalaisten kanssa täällä alkoholinkulutuksen jälkipäässä :)

Meidän kämppä on saanut myös laiskimman lukaalin maineen (tai ainakin kilpaillaan siitä kovasti portugalilais-ranskalaisen kämpän kanssa, joka on samassa talossa kaks kerrosta ylempänä). Me ollaan molemmat tässä ekassa talossa koulun vieressä ja paras kommentti mitä on kuullut meistä on: "Those guys never leave the hill" (kampusalue on tällasen pienen kukkulan päällä :).

Otetaanpa aikakone takaisin kolmisen viikkoa ja palataan hetkeksi Thaimaan reissuun. Lopullinen matkareitti oli siis Macao-Bangkok-Phuket-Ko Phi Phi-Similan-Khao Lak-Ko Phangan-Bangkok-Macao. Tarkoituksena oli käydä myös jossain välissä Kambodjassa Siem Riepissä (Angkor Watissa) ja Phnom Phenissä, mutta aikahan se pirkele loppui taas kesken. Nää viikon-parin reissut mitä tässä koulun välissä pystyy tekemään on kyllä ihan liian lyhyitä perusteelliseen reissaamiseen.

Tänkertainen Thaimaan reissu alkoi siis lennolla Bangkokiin. Bangkokissa meidän piti mennä kattomaan paikallista erikoisuutta, eli ping pong showta, mutta lennon ollessa myöhässä ja vasta puolen yön jälkeen Bangkokissa, päätin etten mee ollenkaan kaupunkiin vaan nukun kentällä ja otan aamulla ekan lennon Phuketiin (johon siis pitää mennä notta pääsee Phi Phille). Suvarnabhumissahan (Bangkokin bränikkä lentokenttä) on varsin mainiot nukkumisfasiliteetit, pehmeät "sohvat". Sohvien vieressä on vielä kaiken lisäks hyvä pieni kauppa, josta saa yö- ja aamupalaa. En muista monesko kerta tää oli jo, kun tuli tapettua kuutisen tuntia näillä sohvilla. Tällä kertaa Linus ja Lina (swedish connection) piti seuraa :)

Phi Phille saapuessani (josta löytyy kuvia nyt täältä) olin vielä vähän kipeänä. Raikas Thaimaalainen meri-ilma on kyllä erinomaista lääkettä ja muutaman päivän rannalla makoiltuani tauti oli tapettu ja mies taas täydessä iskukunnossa. Phi Phi oli maisemallisesti helposti siisteimpiä paikkoja missä oon käynyt ja voin kyllä suositella siellä vierailua mikäli Lounais-Thaikuissa päin pyörii, mutta eipä siellä ihan hirveesti tekemistä oo. Island hopping on pakollinen, sillä pääsaarta ympäröivät saaret on tosi makeita. Kuitenkin ylipäänsä mesta on aika pitkälti liian ylikansoitettu japanilaisine pakettimatkailijoineen.

Tässäpä aika perinteistä Thaikkumeininkiä eli fireshow yhdestä baarista. Noita tulipallojen pyörittelijöitä riittää saarilla ja pakko myöntää, että onhan se ihan lungia makoilla illalla rannalla, juoda singhaa ja katsoa tulipallojen pyörimistä. Videolla näkyy myös muutama vaihtari: ihan vasemmalla on Olaf (Hollanti) ja Diego (Kolumbia) ja iso mörssäri etualalla on ranskalainen Damien.



Itse Phuketista ja Khao Lakista nyt ei oo paljon kerrottavaa. Paikkoja kuvaa hyvin se, että monien liikkeiden ovissa luki "Vi talar lite svenska" ja "Puhumme vähän suomea". Yleisin kieli mitä näissä paikoissa kuulet on ylivoimaisesti ruotsi ja törmättiin myös moniin suomalaisiin. Jos meette Thaimaaseen joskus käymään niin älkää hyvät ihmiset menkö Phuketiin tai Lakiin. Nää paikat muistuttaa lähinnä Kanarian saaria tai välimeren lomakohteita.

Phi Phin jälkeen mulla ei oo tarjoilla kuvia, koska mun rakas uus ixus 850is koki pienen haverin eikä sillä sen jälkeen kuvailtu :). Hätä ei oo tämän näköinen, koska mulla on onneks varsin kallis ja kattava matkavakuutus, jonka pitäis hoitaa mulle uus samanlainen.

Tällä hetkellä suunnitellaan reissua Pekingiin pääsiäisenä. Tarkotus olis käydä myös päiväreissulla ihmettelemässä yhtä maailman ihmeistä, eli pientä muurinpätkää jonka Qin-dynastia jossain vaiheessa päätti rakentaa. Yritän myös taas palata vanhaan päivittämistahtiin, eli hieman useammin kuin kerran parissa viikossa :)